Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2013

HS Mielipide 30.11.2013

Mielen hyvinvointia kulttuurista Lapinlahden sairaalassa

Nyt tyhjillään olevasta Lapinlahden sairaalasta voi kehittyä kaikkien helsinkiläisten avoin kulttuurin ja mielenterveyden keskus, jossa toimisivat rinta rinnan mielenterveys- ja kulttuurialan toimijat. Toiminta olisi kaupunkilaisten mielenterveyttä edistävää, ongelmia ehkäisevää ja kuntouttavaa, mutta samalla se tuottaisi myös poikkeuksellisen elämänmakuista taidetta. Lapinlahden puistoalue puutarhapalstoineen on ainutlaatuinen miljöö, joka ei saisi sulkeutua sisäpiirikäyttöön. Päinvastoin, sen tulisi avautua terapeuttiseksi puistoksi, joka vankan kokemuksemme perusteella sopii loistavasti myös esitysten ja taidetapahtumien toteuttamiseen.
Entinen sairaala ja sen puisto muodostaisivat kotipesän uudenlaiselle, yhteisöllisyyteen, osallisuuteen, vertaistukeen, ihmisten voimaannuttamiseen ja luovaan toimintaan perustuvalle innovatiiviselle mielenterveystyölle. Siellä voisivat toimia erilaiset mielenterveyspalveluja tuottavat yritykset ja julkiset tahot yhteistyössä taiteilijoiden ja järjestöjen kanssa. Tämä yhdistelmä voisi synnyttää jotain aivan uutta paitsi mielenterveystyölle, myös taiteelle. Lapinlahti tarjoaa erinomaiset puitteet tällaiselle kansainvälisestikin katsoen ainutlaatuiselle taiteen ja mielenterveystyön kohtaamiselle.

Lapinlahden sairaala perustettiin aikanaan yhteiskunnan vähäosaisille, ja koemme tärkeäksi että alkuperäistä tarkoitusta kunnioittaen sairaalan tuleva käyttö on kaikille avointa. Kohtaamiset alueella vähentäisivät mielenterveyden ongelmiin liittyvää leimaamista ja hälventäisivät epäluuloja. Taiteen keinoin voidaan rakentaa yhteisöllisyyttä erilaisten ihmisryhmien välille.

Helsingissä on hyviä kokemuksia esimerkiksi Kaapelitehtaan ja Suvilahden alueen muuttamisesta kaupunkilaisten avoimeksi kohtaamispaikaksi ja kulttuurikeskukseksi. Mielenterveyttä kulttuurista -keskus meiltä vielä puuttuu. Lappari on palvellut helsinkiläisten eheytymistä jo monen sukupolven ajan. Tämä perintö on nyt syytä siirtää tuleville kaupunkilaisille. Jo ensi keväälle Lapinlahteen on suunnitteilla Mielenterveyttä taiteesta -tapahtuma.

Marita Ruohonen, toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura r.y.

Olavi Sydänmaanlakka, toiminnanjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto r.y.

Katja Liuksiala, Pro Lapinlahti r.y., pj, toimintaterapeutti